keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Hamekangasta hakemassa?

Kaikkihan tietävät, että karkauspäivänä naiset saavat kosia. Ja jos tulee rukkaset, niin pitää saada hamekangas. Siis niiden rukkasten sijaan. No, ovelimmat akat tietysti kosaisevat jotain varmaa kieltäytyjää kerran neljässä vuodessa. Karkauspäivänä. Vaan saakohan nykyaikana ihan hameen tai hamerahat sen kankaan sijaan?

Itse kuulun siihen rouvasäätyyn, jota on mies kunniallisesti kosaissut ilman että on tarvinnut suuremmin vihjailla, joten kokemusta ei ole hamekankaan hankkimisesta näillä keinoin. Vihjeeksi on tainnut riittää se yhteisesti ostettu asunto... ;)

Töissä alkuviikosta vähän kieli poskessa vihjailin jollain tauolla erinäisillekin poikamiehille, että kannattaa pitää matalaa profiilia tänään jos ei halua joutumaan epämieluisaan avioliittoaikeeseen (elikkäs kihloihin) tai sitten sitä hamekangasta ostelemaan. Ilmeet vaihtelivat hämmästyneestä kauhunsekaisiin.
Taisivat kaikki poikaraukat (juu, voisin olla niiden äiti, ainakin useimpien) luulla, että tarkoitin kosijaosapuolella itseäni! Ei nimittäin näkynyt ensimmäistäkään niistä pelottelemistani hepuista tänään. Tai siis yksi, mutta se raukkaparka ei tainnut olla paikalla kun pelottelin. Vai olisko se halunnut, että olisin kosaissut kun kerran tuli notkumaan työhuoneen ovelle...? ;-P

Näin sitä hankitaan hullun maine työyhteisössä. Helppoa kuin heinän teko! :D

  

tiistai 28. helmikuuta 2012

Hyvän mielen haaste



Nollis heitti kivalla hyvän mielen haasteella. Kiitos kovasti! Tähän vastaaminen jo tuottaa hyvää mieltä. :)

Haasteessa pitää kertoa kymmenen (10) hyvää mieltä tuottavaa asiaa satunnaisessa järjestyksessä ja jakaa haaste eteenpäin viiteen (5) blogiin.

Tässä lävähtää listani. Järjestys ei ole mikään prioriteettijärjestys vaan ennemminkin sitä tuttua tajunnanvirtaa. Koittakaa kestää.

1) Auttaminen
Jos voin olla avuksi isossa tai pienessä asiassa läheisilleni, tuttavilleni ja vaikka tuntemattomillekin välillisesti tai välittömästi (esim. hyväntekeväisyys), tulee siitä väistämättä hyvä mieli. Aito auttaminen on mielestäni aina pyyteetöntä ja siksi kai se sitä hyvää mieltä tuottaakin. Auttaminen voi olla fyysistä tai vähemmän fyysistä työtä tai ihan pelkkää kuuntelemista ilman ratkaisujen tarjoamista. Sitä olkapään tarjoamista tai Leelian lepotuolina toimimista. 


2) Kesä
Mieleni tekisi sanoa, että tarvitseeko tämä perusteluja. Mutta perustellaan nyt sitten. Olen kesän lapsi, täysin ja kokonaan. Hyrisen hyvää mieltä ja tyytyväisyyttä leppoisassa kesäsäässä, valoisassa keskikesän illassa kuunnellen satakielen laulua. 

3) Puutarhanhoito
Tämä liittyy kiinteästi edelliseen, mutta myös kevääseen ja luonnon heräämiseen. Luulin aikanaan, että minulta puuttuu se viherpeukalo kokonaan, mutta oma pieni piha on kai herättänyt senkin uinuneen verenperinnön. Keväällä on ihanaa suunnitella piha- ja parvekekukkia ja nauttia niistä pitkin kesää. Niinhän sitä sanotaan, että kaikki muu on turhaa, paitsi puutarhanhoito. 

4) Skotlanti
Ei ainoastaan hyvää mieltä tuottava, vaan suorastaan intohimon kohde. Jos voisin näyttää edes puolet rakkaudestani Skotlantiin tämän blogin välityksellä, olisi sekin vähättelyä. Hyvää mieltä saan aina kun muistelen menneitä reissujamme tai kun suunnittelen tulevia.

5) Blogistanian ihmiset
Blogi-maailma on täynnä toinen toistaan huikeampia kirjoittajia, jotka ovat nasevia ja hauskoja, ja kiteyttävät ajatuksensa hyvin pakettiin. Kaikkien kanssa en tietenkään ole samaa mieltä eikä tarvitsekaan olla, mutta sellaisissa blogeissa ei tarvitse vierailla. 
Kuitenkin ne blogit, joita säännöllisesti luen, tuottavat minulle hyvää mieltä, vaikka joskus jaetaan surujakin. Saan myös paljon hyvää mieltä niiltä ihanilta ihmisiltä, jotka kommentoivat näitä omia raapustuksiani.


6) Koirat
Kyllä koira koiran tuntee, sanotaan sananlaskussakin. No näin on! Valtaosa koirista rakastaa minua ja minä niitä. Koirat ovat kuuluneet elämääni aina ja joskus murkkuiän syövereissä se koira oli se paras kuuntelija, jonka turkkia vasten sai vuodattaa ilot ja surut. 
Koira on rehellinen tunteissaan ja näyttää ne, kuten pieni lapsikin. Iloinen ja onnellinen koira tuottaa minulle aina hyvää mieltä ja toivon, että olen voinut omilleni antaa hyvän ja onnellisen elämän.


7) Liikunta
Vaikka olen sohvaperuna ja harrastan urheilua ja liikuntaa hyvin satunnaisesti, saan siitä kuitenkin hyvää mieltä. 
Vaikka kiroan kuin metsäläinen hiihtoladulla ja vituttaa kuin pientä oravaa, niin jälkikäteen on hyvä fiilis. Fyysisestä väsymyksestä tulee kuitenkin hyvä olo, niin hassua kuin se onkin.

8) Sauna
Saunassa sielu lepää. Se kai on perisuomalaista. Oma sauna on rauhan tyyssija. Hiljainen ja rauhallinen löylyttely ilman kiirettä tuottaa aina hyvän mielen. Kesäinen saunominen vilvoitteluineen tuottaa vielä paremman mielen. 

9) Hyvä seura
Ystävät, tuttavat, kylänmiehet. Kaikki käy kunhan on hauskaa. Useinmiten olen se porukan pelle ja minulle tuottaa hyvää mieltä kun saan muut hyvälle tuulelle. Kunnon nauru tuulettaa pollaa ja haihduttaa turhanpäiväiset murheet.


10) Musiikki
Jos kehtaisin väittää, että osaan laulaa, olisin kirjoittanut, että laulaminen. Mutta laulan yleensä itsekseni kuuntelemani musiikin säestyksellä, niin musiikki lienee oikeampi termi. ;)
Musiikista kuitenkin tulee hyvä mieli ja nautin lahjakkaiden ihmisten kuuntelemisesta sekä iloitsen siitä, että heille on suotu tällainen loistava lahja.


Lista syntyi yllättävän helposti ja olisi tullut lisääkin, mutta jätetään toiseen kertaan. :)


Ja haaste lähtee seuraaville ihanaisille bloggaajille:



Paha Täti (Bad aunt)

Ässä (Ässän käkenä)

Marianne (Sulkasatoa)

Tsompi (Klikkaa eteenpäin)

Niina (Täti mäjentöppäreel)

Ulos tunnelista!

Joo, meillä toimii netti!
Töistä kun tultiin kotiin, niin yksi vilkaisu ADSL-modeemiin kertoi ilouutisen! Me olemme jälleen sivistyksen parissa ja netti toimii. :)
En olisi uskonut, että ilahdun moisesta niin paljon. Siis ilahduin jo siitä kun näin sen kärähtäneen kaapin tilalla uuden ja kiiltävän lootan tuolla tien poskessa. Pienen ihmisen pienet ilot. ;)

Vastapainona onkin sitten se vitutus tuosta noin 20 sentin uudesta lumikerroksesta. Ei saatana voi olla totta! Nythän pitäis olla jo kevät tulossa. *huoh*

No, ilo netistä ja siitä, että uusi autokin on jo tuloillaan, voittavat vitutuksen. Joo, tiedän, se on ihme, joten kannattaa vetää ISO ruksi seinään. ;)

Nyt ryhdyn miettimään, että mitäs kaikkea minun pitikään kirjoitella...

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Vierotusoireita

Hitto, mä olen tullut blogiriippuvaiseksi!
Olin kaavaillut muutamaakin tekstinpätkää viikonloppuna tuottavani ja Nollis paiskasi mukavalla haasteellakin.
Mutta piru kun polttivat sen sähkökaapin ja samalla datapiuhat! Sähköä on jo mutta nettiä ei tietenkään. Saapa nähdä koska tulee kuntoon...

Olen siis niin addiktoitunut, että kirjoitan tätä postausta puhelimellani. Joo, tiedän ja kyllä, vähän hävettääkin...
Enivei, toivotaan että yhteydet tulevat kuntoon pian, että pääsen purkamaan kirjoituspatoumiani.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Taisi karata mopo käsistä

Melkein hävettää tunnustaa, että tälle frouvalle iski joku ihme kodinhengetär-vaihde hetkeksi päälle... Älkää kertoko kellekään, pliis.

No, aloitan alusta. Siippa lähti tänään töistä suoraan harrastuskavereittensa kanssa saunomaan ja kaljottelemaan. Olin siis vapaa kuin taivaan lintu tekemään ihan mitä tahansa!
Olin jo aiemmin ajatellut piipahtaa ostamassa keittiöpyyhkeitä (joo, siihen koukkuun, joka putoaa seinältä kerran kuussa) kun olen urakalla heittänyt vanhoja kulahtaneita riepuja pois. 
Haikailin myös muutamaa uutta orkideaa kun vanhat ovat yksi toisensa jälkeen heittäneet henkensä. Liekö saaneet kylmää vai vain kylmää kohtelua. Olen kyllä yrittänyt orjallisesti hoitaa niitä ohjeiden mukaan, mutta valtaosa niistä aina heittää henkensä. :-/

V-mäisen ja todella hektisen työpäivän jälkeen päätin häippästä konttuurilta hyvissä ajoin ennen kuin napsahtaa lisänakkeja. Lähdinkin siis jo puoli neljältä ja suunnistin shoppaamaan. Keksin samalla sen, että kodin vermeitähän voi aina ostaa. Niihin eivät vaikuta frouvan painonvaihtelut suuntaan taikka toiseen, joten ei tule paha mieli tällaisella shoppailuretkellä. ;)

Hypisteltyäni keittiöpyyhkeitä ja valittuani mieleiseni (euron kappale ja ihan kunnollisia puuvillapyyhkeitä! :-o ) muistin yhtäkkiä, että olen pidemmän aikaa haikaillut keittiöön uutta kappaverhoa. Niinpä suunnistin verhosektorille. Löysinkin oikein kivan kapan ja siinä samassa ryhdyin hypistelemään sivuverhoja. Ja juma, käteen tarttui kappaan sopivat sivuverhot. Sen jälkeen ajatus harhautui ajattelemaan vierashuoneemme verhoja. Muistin, että ikkunassa on ollut, sanotaanko *köh* liian kauan, sellainen aika karmea hätävarakappa. Eikun pohtimaan huoneen väritykseen sopivaa kappaa. Sivuverhot siellä ovat ihan ookoo, joten niistä en jaksanut huolestua.
Kas! löysin sinnekin sopivan kappaverhon ja vielä bonuksena meidän makuuhuoneeseemme uudet gardiinit.
Kaksi perhosorkideaa löysi myös tiensä mukaani ja kassan jälkeen paketoidessani kukkiani ihmettelin itsekseni, että mitenkäs tämä näin helposti kävi. Lopputulema oli se, että löysin etsimäni kun sain etsiskellä rauhassa ilman Siipan huokailuja ja "näköalattomuutta". Sen miehen insinöörimäisyys paljastuu aina tällaisissa tilanteissa kun pitäisi kuvitella verho tai matto johonkin muuhun tilaan kuin siihen kaupan valjuun ympäristöön. Joo, ei onnistu ei. 


Kotiuduin, ulkoilutin koirat ja päätin panna tuulemaan saman tien. Nyt olen ripustanut kaikki ne ostokseni ikkunoihin roikkumaan. Hyvät ovat! Saas nähdä huomaako se Siippa edes mitään muutosta tai jos huomaa niin koska... ;)


Nyt istuksin rauhassa löhötuolissani läppäri sylissä, punkkulasi pöydällä ja katselen the Voice of Finland -ohjelmaa. Ei käy kateeksi noita valmentajia kun joutuvat aina toisen omistaan pudottamaan, siis niistä jotka ovat kuitenkin joukkoihinsa itse halunneet.


Huomenna aamupäivällä suunnistan kampaajalle, juu-u, TAAS. Kuontalo on kasvanut varsin mallikkaasti ja on takaa vähän "hankalan" mittainen kun ottaa huomioon sen, että en osaa tehdä sille mitään ihmeellistä. Tökkäsen vain vahaa juureen ja pörrötän. That's it.
Kassellaan, että mitä se kampaajani nyt keksii.

torstai 23. helmikuuta 2012

UGG & Crocs

Tämä "muotipostaus" varmasti jakaa mielipiteitä, mutta toivon ettei kukaan vedä liian suurta palkokasvia takaraivoonsa. Siinä voi käydä huonosti nääs... 

Kaikkihan tietävät, että rakastan kenkiä. MUTTA rakastan vain kauniita ja sieviä kenkiä, kenkiä joissa on joku juttu. Rumat älkööt vaivautuko huutelemaan minulle kaupan hyllystä. Myöskään venäläisnaisten suosimat kengät eivät minua säväytä, sillä en todellakaan halua, että minua luullaan tuliaiseksi itänaapuristamme. 

Tämän pitkän ja sekavan alustuksen jälkeen voi kertoa, että otsikon mainitsemat todella megatrendikkäät UGG-jalkineet tai kätevät Crocsit kuuluvat jalkineisiin, jotka eivät ikinä tule kuulumaan jalkinevalikoimaani. Siis never ever! Aldrig! 


Haluatteko tietää miksi? No, kerron kuitenkin.
UGG-karvakengät on alunperin Australiassa keksitty sisäjalkine, tossu kylmiä lattioita vastaan. Täällä sitä surutta käytetään loskassa ja vesisateessa sekä jopa pakkasessa. Mokkapopohan kivasti imee kaiken veden itseensä, joten voin kuvitella kuinka vetinen fiilis siellä tossukan sisällä on.
Toisekseen se ei voi olla ergonomisesti hyvä jalalle. Tuollainen lättäpohja, jossa ei ole jalkaholville mitään tukea. Juu, varmaan se on kevyt ja kiva jalassa, mutta että kasvavat lapsetkin linttaavat menemään nilkat sisäänpäin lyttääntyneenä ja ties mitä vikoja jalkoihinsa kehitellen. Aikuiset pilatkoot jalkansa millä vaan, mutta pitääkö niiden lastenkin jalat pilata?
Jokunen vuosi takaperin siunailin Brittein saarilla vieraillessa, että onneksi ei ole Suomeen levinnyt moinen kenkämuoti kun teinit linttasivat vesilätäköissä UGGit litisten. Kuinka väärässä olinkaan...


Entäs ne Crocsit sitten. Siinä on vaan yksinkertaisesti ru-ma kenkä! Ja siitäkin on kehitetty kaikenlaista talvi- yms. viritystä. Jopa kännykkäkotelo Crocs-merkkisenä. Juu-u, kaverilla on sellainen! 
Jos minulla olisi kesämökki, voisin varmaan harkita sellaisten ostamista. Uskon, että ne ovat kätevät, nopeat laittaa jalkaan jne. Mutta voi että ne ovat rumat!
Lapsille ne puolestaan sopivat, toisin kuin ne UGGit. Ja siksi en ole ihan varma, miksi Crocsit tuntuvat viehättävän monia aikuisia ihmisiä jopa niin paljon, että niitä käytetään toimistotyössä työkenkinä...


Sen vaan sanon, että kumpienkin popojen keksijä on varmasti käärinyt rahaa aikamoiset määrät. Luultavasti naureskelevat ihmisten hölmöydelle ja hierovat käsiään norsunluutorneissaan. ;)

 

Haasteellinen tunnustus

Tsompi paiskasi tunnustuksella, johon liittyy haaste.

Tunnustuksen saajan on...

* kerrottava linkin kera keneltä tunnustuksen / haasteen sai
* paljastettava seitsemän faktaa itsestään
* laitettava tunnustus eteenpäin 15 blogiin
Nonnii... Siis tuo seitsemän faktaahan irtoaa aika helposti. Jäin pohtimaan, että pitääköhän niitä perustella vai ei... Päätin, että perustelen sen verran kuin siltä tuntuu. ;)
Mutta että 15 blogiin eteenpäin! Ei taida onnistua meikäläiseltä. Eihän lukuluettelossani edes ole niin montaa blogia ja niistäkin suurin osa on jo saanut tämän tunnustuksen/haasteen. Joten katsoaan kuinka monta haastettavaa keksin "paljastusteni" lopuksi.

Faktat

1. Olen sohvaperuna. 
Siis suomeksi sanottuna laiska. Työpäivän jälkeen en koe mitään intohimoja puunata kyökkiä ja huushollia kynnet verillä. Tiskikoneen voin napsauttaa päälle sekä pyykkikoneen ja asettua laiskanlinnaani tuijottelemaan telkkaria. Enkä todellakaan koe huonoa omaatuntoa moisesta.

2. Taidan olla enemmän "jätkä" kuin lady.
Olen aina ollut kiinnostunut siitä, mitä auton konepellin alla piilee. Osaan itse tankata auton, tarkistaa öljyt, vaihtaa sulakkeet ja lisätä pissapoikaan nestettä, ja teenkin nämä asiat ihan mielelläni. Olen myöskin halunnut aina ymmärtää erilaisten laitteiden tekniikkaa ja toimintaa. Ja jos joku laite, vaikka radio, lakkaa toimimasta, tunnen miltei pakonomaista tarvetta purkaa se osiin.
En myöskään ymmärrä naisia, jotka heittäytyvät täysin avuttomiksi jonkin "miehisen" homman äärellä. Olen varma, että osaisivat jos vain haluaisivat. Eivät naisten aivot nyt niin paljon eroa miesten vastaavista.
3. Olen asunut suurimman osan aikuisiästäni yksin ja omillani.
Tämä ehkä osaltaan selittää hieman edellistä kohtaa. On ollut niin sanotusti pakko opetella tekemään kaikki hommat itse katsomatta siihen, onko se "miesten työ" vai ei. Miesystävät ovat minulle olleet ihan jotain muuta tarkoitusta varten olemassa kuin kodin pikku vikojen ja puutteiden korjaamiseen. ;)
4. En muista, koska olisin viimeksi lukenut jonkun kirjan kannesta kanteen.
Työelämä on hektistä ja kuluttavaa. Vapaa-ajallani luen sitten mieluummin jonkun lehtiartikkelin tai hyviä blogikirjoituksia kuin ryhdyn kirjanlukuun, sillä minä kun kirjan aloitan, en pysty sitä hevin lopettamaan. Ja koska olen arki-iltaisin todella väsynyt, ehdin sänkyyn kaaduttuani nukahtaa ennen kuin ehdin edes ajatella kirjan lukemista. Hereillä vietetty vapaa-aika tulee kyllä käytettyä muutenkin.
5. Ennen Siipan tapaamista en ollut edes harkinnut avioliittoa.
Olihan noita, suhteita ja sutinaa, ihan yhdessä asumistakin, mutta en koskaan aiempiin suhtautunut samalla "vakavuudella". Mikä on myös hassua, sillä ulkoisesti Siippa tuskin vastaa sitä "unelmien prinssiä", jonka ulkoisia ominaisuuksia on tullut lueteltua kaveriporukalla lasin ääressä. Hyvän ja rakastavan miehen sain ja voin väittää, että en myöskään ketään aiempaa "kandidaattia" ole rakastanut samalla tavoin kuin Siippaa. Jos meille tulisi ero, en tiedä mihin joutuisin...
6. En ole Facebookissa enkä Twitterissä. 
Enkä mene. Tämä mielipiteeni on varmaankin tullut selväksi jo aiemmin.
7. Olen totuuden torvi
Diplomatiataitoni ovat välillä hukassa. Erityisesti sellaisissa tilanteissa, joissa jotakuta kohdellaan epäoikeudenmukaisesti.
Tämäkin on hieman hassua, sillä alle kolmekymppisenä olisin luultavasti kuollut tai yrittänyt painua maan rakoon, jos olisin tullut täräyttäneeksi jotain sellaisia suoruuksia, joita nykyään pudottelen tuosta vaan. Eli toisin sanoen, olen löytänyt oman ääneni vasta aikuisella iällä enkä ole sen jälkeen pelännyt käyttää sitä. :)

Haaste puolestaan lähtee näille valikoiduille blogeille (2 on uusi 15, eikö?):

Ajatusmurusia
Blogi joka saa minut usein hieman surulliseksi sitä lukiessani, mutta on kirjoitettu tavalla, joka herättää minussa voimakkaan myötäelämisen tunteen.

Nollavaimon paluu
Nollis on varmaan saanut tämän tunnustuksen jo aiempaan blogiinsa, mutta koska nyt on uusi elämä, niin heitetään uudella plakaatillakin. Nainen minun makuuni! Do I need to say more? ;)

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Voihan persikka

Nyt kun mikroaaltouuni ei enää kummittele (juu uusi on toiminut mainiosti tähän asti), kummittelevat sitten ihan muut jutut keittiössä!

Viikonloppuna, taisi olla perjantai-ilta, kuului jossain vaiheessa keittiöstä kunnon mossahdus, ikäänkuin pamaus. Yhdessä pohdimme, että mikähän se oli. Ei kuulostanut siltä normaalilta ääneltä eli siltä kun imukuppipyyhekoukku irtoaa laatasta. Se kun tapahtuu vähintään kerran kuussa enkä tiedä miksi. Kaikki konstit on koitettu ja putsattu & hinkattu sekä laatta että koukun imukuppi. Silti se aina säännöllisesti putoaa, prkl.

Enivei, haahuilimme pitkin keittiötä etsiskelemässä syytä moiselle pamaukselle. Emme havainneet mitään eikä kuivauskaapistakaan tällä kertaa ollut yrittänyt hypätä mikään koirankuppi tai vastaava.

Seuraavana päivänä Siippa ryhtyi marinoimaan broilerin rintafileitä ja silloin syy selvisi. Kaapissa, jossa säilytämme kaikkia öljyjä ja muita sellaisia liemiä, etikoita & epämääräisiä säilykepurkkeja, oli räjähtänyt säilykepersikkapurkki. Olipa kivan näköistä kun sokeriliemet ja persikanpuolikkaat olivat pitkin kaapin seiniä. :D
Tulihan sekin kaappi sit siivottua pitkästä aikaa. Pohdimme, että miksi purkki paukahti ja totesimme, että oli tainnut tuo parasta ennen päiväys mennä jo ajat sitten... Opimme siis, että meidän on turha varastoida mitään säilykkeitä kun ei niitä tule kuitenkaan käytettyä. ;)

Tsompi heitti tunnustuksella ja nyt pitää miettiä, että mitähän faktaa sitä sitten itsestään paljastelisi... Palaan tähän tuonnempana kunhan on aikaa pohtia postausta vähän enemmän.


Niin ja hei, auto lähti eilen uuteen kotiin. Niinpä kakkosautosta tuli nyt ykkösauto vähäksi aikaa. Hyvä kauppa, sekä Siippa että ostajat olivat tyytyväisiä.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Ärsyttävää potenssiin sata

Luulitte arvanneenne, mikä nyt ärsyttää, mutta taisi mennä pieleen, vai...? ;)

Siis muistatte varmaan kuinka paljon yleensä vihaan mainoksia. Useinmiten katselen haluamani ohjelmat digiboxin tallenteilta, jolloin voin kelata mainosten ohi. Harvassa ovat hyvät, siis oikeasti hyvät ja hauskat mainokset. Tällä hetkellä niitä ovat DNA:n 80-lukuhenkiset mainokset, ne joissa on faksi ja C-kasetti. Ja edelleen jaksan nauraa saman putiikin sille "Rauhaa maan päälle" -mainokselle. :D

Mutta nyt on mainosmiesten joukko onnistunut tekemään sen TV-mainoksen, joka saa minut välittömästi kääntämään kanavaa. Siis suorastaan paniikinomaisesti hapuilen kaukosäädintä kun tämän pätkän ensi tahdit kajahtavat. Ja sen kyseenalaisen kunnian on taholtani saanut Taffel sipsien viimeisin jollotusmainos, se missä Hölläil-LÄÄÄÄÄÄNNNNNN!!!!! Vittu sentään!
Jos olette missanneet moisen ihanuuden, niin voitte käydä katsomassa sen täällä. Mutta muistakaa, että menette tuonne ihan omalla vastuullanne. Varoituksena kuitenkin sanon, että siinä saattaa pieni ja viaton ihminen sokeutua ja kuuroutua kertaheitolla...

Ihan oikeasti, myydäänkö tuolla muka enemmän sipsejä? Minä ainakin ostan vielä vähemmän kuin ennen. Ja mitä se mainosmaakari on ajatellut esittäessään tällaisen idean? Ja mitä se Taffelin porukka on ajatellut kun ovat moiseen suostuneet? Siis taitavat olla todella epätoivoisia, kaikki. Tyhmähän ei tosiaan ole se joka pyytää (mainosmaakari), vaan se joka maksaa (Taffelin väki). Ja jos sipsien hinta nousee moisen spotin takia, niin persnettoa taitaa tulla. En oikein jaksa nähdä suurta ryntäystä sipsipussihyllylle moisen mainoksen innoittamana.

Okei, myönnän, että ärsyttää toi lumisadekin ihan saatanasti. Kyllä ihan todella riittäisi jo. Eilen kaivoin takapihalle Peräkammarin Pojan kanssa polun portille auki ja nyt näyttää siltä kuin en olisi mitään tehnytkään. PP oli kyllä hyvä työnjohtaja. Seurasi tiukasti kannoillani ja kun pääsin polun päähän asti, kääntyi se kannoillaan ja paineli ovelle tahtoen sisään. ;) 
Hirveetä paarustamista oli aamulenkillä käyntikin kun eihän täällä periferiassa kukaan käy auraamassa (paitsi äsken kävi huoltoyhtiö pihassa eli ihmeiden aika ei todellakaan ole ohi). Tosin luin eilisestä lehdestä (en muista mikä lehti oli), että ihan niinkin hienossa kaupunginosassa kuin Etelä-Haaga jätetään auraamatta kaupungin toimesta. Joten onko se sitten ihme, että täällä naapurikaupungissa reuna-alueillakin lumihuolto hieman ontuu.

Minulla oli vakaa aikomus mennä shoppailemaan jotain perunasäkin tapaista pukimikseni kun ei mikään enää mahdu päälle tai jos mahtuu, niin näyttää kamalalta. En sitten lähtenyt, vaikka olisinkin Siipalta saanut kyydin tuonne itäiseen kauppakeskukseen kun hän lähti harrastamaan. Ihan suosiolla jäin kotiin eikä yhtään kaduta. Ehtiihän niitä rumia vaatteita myöhemminkin sitten ostaa...

perjantai 17. helmikuuta 2012

Autokauppoja

Ihmeiden aika ei todellakaan ole ohi!

Siippahan taannoin suivaantui siitä pienestä korvauksesta, jonka Myyntimies Huikkanen lupasi saksalaisinssinöörin suunnittelemasta vanhasta pirssistä vaihdossa uuteen. Hän sitten reippaana poikana pisti auton myyntiin intternetin ihmeelliseen maailmaan, niin kuin autotalli.comiin ja mitä näitä nyt on.
Minä tietysti kannustavana vaimona hyväntahtoisesti hymyilin ja kehotin sitten olemaan odottamatta liikoja.

Meni viikko ja hiljaista oli.
Sitten tuli joku epämääräinen sähköpostitiedustelu, jonka perusteella auton olisi halunnut ostaa Norsunluurannikolla työkomennuksella oleva tyyppi. Juu, ei ollut yhtään epäilyttävää, ei.

Kului toista viikkoa ja sitten tulikin jo joku melko järkevän oloinen sähköpostitiedustelu osoitteesta, joka todella voisi olla ihan suomalaisen ihmisen. Ei kuitenkaan soittanut, joten uskalsin epäillä, että näinköhän oli ihan tosissaan. Pyysi lisää kuvia. Arvelinkin ihan ääneen, että olisi kuvien perusteella evaluoinut josko olisi kannattanut lähteä ryöstöretkelle. ;)

Mutta sitten tuli puhelinsoitto! Oli kesken työpäivän ja kesken Siipan kokouksen soittanut. Mies. Oli vaimolleen autoa ostamassa ja kyseinen merkki ja malli oli entuudestaan tuttu ja mieluisa. Että sopisiko tulla koeajamaan?
Siippa oli ihan täpinöissään ja taisi sitä raukkaa vähän jännittääkin. Tuonne se lähti vastaanottamaan koeajajia. Pidetään peukkuja, että mieltyvät ja kaupat syntyvät. Siitä tulisi hyvä mieli ainakin minulle ja varmaan Siipallekin sekä toivottavasti ostajallekin.  :)

torstai 16. helmikuuta 2012

Myrsky ja mylväys!

Myrsky oli toissapäivänä ja mylväys pääsi nyt.
Vilkaisin ikkunasta ulos ja voi saatana! Taas sataa lunta!! Kyllähän aamutöllössä jokainen meteorologi vuorollaan kertoi, että lunta tulee lähipäivinä niin maan perkeleesti, jotta!

Minne saa valittaa? Siis palauttaa ainakin puolet tosta lumimäärästä?
Kohta ollaan taas siinä pisteessä, että taloyhtiön johto "viisaudessaan" häröilee ja hätäilee lumepudotustyypit paikalle niin, että et ehdi kissaa sanoa kun ovat jo käyneet sen saatanallisen määrän kippaamassa takapihalle ja samalla on sitten taas (kolmatta talvea peräkkäin) hajonnut jotain kun ei ole varoitettu etukäteen. Vittu.
Muistaakseni viime yhtiökokouksessa sanoin, että jos joku hönkäisee sanan lumenpudotus tänä talvena, niin huolehdin henkilökohtaisesti siitä, että ei sen jälkeen höngi enää mitään. Katsotaan uskoivatko tai muistavatko. ;)

Toissapäivänä oli tosiaan ihan mielenkiintoinen keli taas... Joudun pinnistelemään työpaikalle iltaseitsemään asti ja olihan pöperrys poikineen kun kurvailin kotia kohti. Auto tuntui välillä siltä, että sillä oli oma tahto kun se liiraili sen lumipöpperön päällä. Ja se tahto olisi halunnut viedä ojan pohjalle tai penkkaan kun kyytiä ryyditti välillä puuskittainen sivutuuli, joka meikäläisen koirankuljetuskoppiin ottaa ihan mukavasti.
Kotiin kuitenkin selvisin ehjin nahoin ja loppuponnistus oli rämpiä parkkipaikalta kaiken sen kinostuneen lumen läpi omalle ovelle.

Niin ja se taannoinen operaationi tukka pois aiheutti nyt jo sen, että varasin ensi viikolle ajan kampaajaltani. Eli päässäni on vain kakkaa, koska kuona-aine (= tukka) kasvaa kohisemalla. ;)

maanantai 13. helmikuuta 2012

Viikonlopun aikaansaannokset

Vihdoin saimme vietyä sen kummittelevan mikroaaltouunin takaisin liikkeeseen. Tällä kertaa taisi olla vain onni, että tuli hieman vitkuteltua asian kanssa. Kiirehän ei sinällään ollut, sillä mokomalla härvelillä olikin kolmen (!!) vuoden takuu. Siis eihän edes kaikilla autoilla ole noin pitkää takuuta...
Roudasimme siis rakkineen kauppaan ja täytimme kootut selitykset -lomakkeen palautusta varten. Myyjällä ei tainnut olla huumorintaju kohdallaan kun ei yhtään näyttänyt huvittuvan kysymyksestäni: "Riittääkö jos tähän kirjoittaa, että se kummittelee?" Ihme tosikko... 
Kävikin niin, että kyseistä mallia ei ollutkaan kaupassa enää jäljellä kuin mallikappale, joten meille ehdotettiin, että käymme valitsemassa uuden tilalle ja maksamme sitten erotuksen. Näin teimmekin ja lopulta valitsimme kympin kalliimman, samaa merkkiä olevan masiinan. Tämä taitaa olla "päivitetty" versio siitä edellisestä ja ovimekanismi ainakin oli erilainen. Katsotaan nyt josko tämä sitten olisi kummittelematta...

Tulipa käytyä myös äitimuorin luona ihmettelemässä nettipankkinsa kummallista toimintaa, mutta en nyt ihan heti keksinyt missä vika, joten kehotin tarkkailemaan asiaa taas kuun vaihteessa. Toivottavasti kyseessä oli vain joku kertahässäkkä.

Luonnollisesti hoitelin myös puutarhaani, sisä-sellaista, eli orkideojani. Pohdin, että mikä ihme siinä on kun tuppaavat kaikki kuolemaan käsittelyssäni, vaikka hoidan niitä täysin asianmukaisesti ohjeiden mukaan. En sitten tiedä, että olisiko meillä liian kylmää tai lähinnä vetoista niille.
Käytännössä minulla on yksi kasvi, joka tykkää olostaan eikä kuole. Ja se on jostain joulukukka-asetelmasta vuosia sitten pelastettu joulukaktus. Se saa luultavasti niin säännöllisen epäsäännöllistä hoitoa, että tykkää siksi. Että se siitä meikäläisen viherpeukalosta...
Päätin, että en pohdi turhaan tätä orkidea-asiaa, kun en sille mitään voi kuitenkaan. Ostan sitten uusia sitä mukaa kun vanhat kuolevat. ;)


Oli myös mukavaa kun pystyi olemaan ulkona kauemmin kuin viisi minuuttia ilman, että sielu jäätyi. Koiratkin taisivat tykätä kun pääsivät taas kunnon lenkeille.
Tuo hemmetin lumentulo vain saisi jo loppua! Kai tämä puoli metriä jo riittää, vai?


Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli mukavan rento ja rauhaisa, mikä olikin hyvä asia viime viikon "tukka tuubilla" juoksemisen jälkeen. Ja tämä viikko lupailee vähän samaa "tuubeilua"...


Niin ja viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä pitää mainita, että koirankuljetuskotteroni meni katsastuksesta läpi niin että heilahti! Katsastusmies oikein kehuskeli, kuinka siisti menopelini on. Tokaisin, että se on hyvin pidetty naisen auto. Oiskohan pitänyt yrittää myydä se sille? ;)

Sananen musiikista

Musiikkimakuni on aina ollut, sanotaanko vaikka "raskaamman puoleinen", enkä ole ollut mikään suuri valtavirta-popmusiikin ihailija koskaan. Myöskään mikään tikutaku-jatsi ei saa minua lämpenemään eikä kotimainen iskelmä.

Se ei silti tarkoita, ettenkö pitäisi korviani auki ja yritän kuitenkin suhtautua kaikkeen ennakkoluulottomasti ainakin ensimmäisellä kuuntelukerralla. No jaa, onhan poikkeuksiakin. Sellaisia, että artisti itsessään ärsyttää jo niin paljon, että en pysty ajattelemaan tämän tuottavan minkäänlaista musiikillista nautintoa minulle. ;)

Tässä nyt sitten muutama esimerkki "harhailuistani" musiikin saralla.

Eilen aamulla avasin töllön ja siellä uutiset kertoivat Whitney Houstonin kuolleen. Tuli vähän haikea olo, sillä olenhan sitä ikäpolvea, joka on nuoruudessaan saanut kuulla kaikki hänen suuret hittinsä tuoreeltaan. Mieleeni tulvahti heti muisto ensimmäisestä täysi-ikäisenä tekemästäni ruotsin risteilystä, jossa bogottiin discossa Whitneyn "I want to dance with somebody'n" tahdissa aamuyön pikkutunneille. Samoin muistanemme elokuvan Bodyguard ja sen tunnaribiisin "I will always love You". *huokaus*
Ja sitten tällaisen lahjakkuuden elämä päättyy huume- ja viinahuuruiseen sekoiluun alta viisikymppisenä hotellin kylpyammeeseen... Ei tunnu ihan oikealta.

Iloisempia musiikkiuutinen olikin sitten myös eiliseltä, nimittäin Grammy-bileistä. Adele putsasi pöydän ja pyyhki vielä vastustajillaan pöytää putsaamisen päätteeksi.
Hittolainen! Mimmi on 23-vuotias, siis kakskytkolme vee, ja mikä taiteilija! Muistan, että törmäsin musiikkiinsa ensimmäisen kerran jonain yön pimeänä tuntina kun kanavasurffailin päätyen Music TV:n pariin ja siellä tämä kultakurkku lauloi. En edes muista mikä oli biisi, mutta teki kyllä heti vaikutuksen. 
Adele kuuluukin nykyään musiikkivalikoimaani ollen "se erilainen" musavalikoimassani. Ja en voi kuin ihailla joka kertaa sitä sielukkuutta ja mahtavuutta esittämisessään. Siinä rinnalla kalpenevat kaiken maailman tusinapoppariprinsessat aika pian. Ja niitä tuntuukin tupsahtelevaan nykymaailman aikaan tämän tuosta milloin minkäkin puskan takaa. Tekevät yhden levyn, heittävät keikkaa playbackina jossain nuorisoseuran lavalla ja katoavat sitten jonnekin.  

lauantai 11. helmikuuta 2012

Korkattu on!

Nimittäin tämän talven hiihtokausi... Joo-o. Olishan se hienoa kehua että suksi suorastaan lensi ladulla ja kakskyt kilsaa ei ollut mitään. Vitut, hyvä jos kolme kilsaa jaksoin ja tähän sisältyivät sivakointi kotiovelta urheilupuistoon ja takaisin.

Jumalauta, että on ämmällä huono kunto! Hiihtelin yhden noin kahdeksankymppisen mamman perässä ja tuumasin, että siinä oli meikäläiselle sopiva vauhti. ;)
Sivakoin tasamaalla kun arvelin että ei perse kestä mitään nousuja laskuista puhumattakaan. Siellä sitten joku hyvin pienen egon omaava miespuolinen eegoni suihki ohitseni "kiitolaukkaa" ja jäi vielä siihen eteeni persettään heiluttamaan ikäänkuin tyrkyttäen itseään. Vittu, en ois sitä huolinu vaikka olis ollu viimeinen mies maailmassa!

Saapa nähdä oliko vuoden ensimmäinen ja viimeinen hiihtoreissu vai nou... Huomenna ajattelin mennä nöyryyttämään itseäni luistelukentälle. 

Siippa on ihan intopiukkana niinkuin aina näistä talviurheilusta, mutta eipä senkään kunto tainnut ihan huipussaan olla kun sekin valitteli ettei pysty eikä kykene. ;-P

Viikon hiljaisuus on johtunut ihan jumalattomasta työkiireestä ja sen aiheuttamasta iltakoomasta niin, että en ole edes kyennyt lukemaan normilukemistoani, ja sen myötä on siis jäänyt myös kommentoimatta monta juttua. Koitan parantaa tapani ja huomenissa lueskella kiken mistä olen jäänyt jälkeen.

Nyt mä meen saatana syömään raclettea niin että napa rutkuu ja koitan unohtaa tämän päivän nöyryytyksen.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Äänestyslämpötilä -15 astetta

Moni on varmaan jo huomannut, että olen kova tyttö tarkkailemaan säätilaa ja erityisesti lämpötilaa. Tänään tämä harrastus osoittautui suorastaan mielenkiintoiseksi.
Aamulla, kun kömmin sängyn pohjalta alakertaan siinä kello yhdeksän aikoihin, näytti armas sääasemamme hieno digitaalimittari -28,4 astetta! Piti kuulkaa vilkaista toisenkin kerran mittaria ennen kuin uskoin. Uskotte varmaan senkin, että koirien kanssa tehty aamulenkki ei ollut niin pitkäkestoinen, että sitä kehtaisi lenkiksi kutsua.

Pitkin päivää siinä sitten penkkiurheiltiin (maasto- ja ampumahiihtoa, ja taisi olla lumilautailuakin) ja odoteltiin, että lauhtuisiko se ilma vai ei.
Vihdoin elohopea oli kivunnut sinne vain 15 pakkasasteeseen ja päätimme lähteä liikkelle.
Äänestyspaikallemme meillä on matkaa noin kilometri. Rohkeasti lähdimme tallustamaan pukeutuneina kuin naparetkeilijät. Meikäläisen oikea silmä reagoi kuten se aina reagoi näissä oloissa. Vesi alkoi valua silmänurkasta ja kylläpä tuntui virkistävältä kun se "kyynel" mukavasti jääti poskelle. 
Äänestäminen sujui ripeästi, sillä äänestysalueemme lienee väkimäärältään sen verran pieni, että koskaan ei ole tavinnut jonottaa kovin kauaa. Tai sitten täällä on paljon nukkuvien puolueen jäseniä. ;)

Kotiin koukkasimme lähi-Alepan kautta sillä tuikkukynttilät olivat kauhukseni päässeet vähenemään hälytysrajan alapuolelle. Ja tässä huushollissa poltellaan tuikkuja paljon, joten pitihän niitä hakea lisää.

Kotiin asti kun päästiin oli hienoinen hiki pinnassa, mutta naama jäässä, samoin reisimakkara. Ällöttävää...

Nyt pakkasta on enää noin kymmenen astetta ja ilmeisesti lauhtuu edelleen. Huomenna lienee mielenkiintoinen keli liikenteessä taas. Niin ja lunta tulee saatanasti, taas!

lauantai 4. helmikuuta 2012

Lunta tulvillaan,

on raikas talvisää. 
Juu on ollut aika raikasta kun pakkanen huitoo siellä kahdenkympin korvilla ja ilmankosteus on yli 70 prosenttia. Siinä ei kuulkaa reisimakkaran läskikään auta. Auttamatta vilu kapajaa ja naama pyrkii irti ruumiista.
Sanokaa mitä sanotte, mutta mulle kyllä riittää jo tämä lumentulo. Eilen sai henkensä kaupalla suunnistaa töihin ja vielä töistä kotiinkin kaikkia kiertoteitä käyttäen. Ja poliisi kehotti jättämään auton työpaikalle. Joo, ihan hyvä idea, mutta kun joukkoliikennekään ei toiminut ja se meikäläisen työmatkabussi olisi kulkenut niiden suljettujen tieosuuksien kautta... Kotiin päästiin muutaman mutkan kautta eikä aikaakaan kulunut onneksi ihan tolkuttomasti.

Kaunistahan tuo luminen maisema toki on, mutta piisaa jo. Eiköhän ala puoli metriä olla jo aika liki. Ainakin sen perusteella kun Siippa kaivoi polun takapihalle ja kävin siellä ihmettelemässä tilannetta.

Olen myöskin todennut, että onneksi ei ole lapsia. Sillä pienten lasten pukeminen on juuri samanlaista kuin se, että yrität sulloa tassutöppöstä koiran koipeen kun se heittäytyy lötköksi eikä auta itse ollenkaan. Hermo siinä menee. Ja eniten ketuttaa se, että se vastusteleva rakki on sitten ikionnellinen kun ei palella ja voi suklailla hangessa mielin määrin. Vittu...

Huomenna pitää paarustaa äänestämään oli keli mikä vaan. Toivotaan, että ei olisi ihan niin järjettömän kylmä kun tallustelee äänestyspaikalle. Koska sinnehän sitä mennään, vaikka pää kainalossa. ;)

Iloista on sentään se, että olemme tehneet tilauksen uudesta autosta. Nyt vaan toivotaan, että se tulisi maaliskuun alussa. Ja verotuksen takia maaliskuun aikana. Miksi odottavan aika on aina pitkä?

En myöskään ole vielä tottunut Mummelin poismenoon. Aamulla herätessäni katse etsii aina vanhusta kunnes muistan, että se katselee meitä jostain pilven reunalta... Aika hoitanee tämänkin asian, niin luulen.

torstai 2. helmikuuta 2012

Viluttaa

Juu, luitte ihan oikein, ei ollut kirjoitusvirhe. 

Mutta kyllä osaa olla kylmä! Aamulla mittari näytti rapsakat -22, joka sinällään ei ole mitään verrattuna esmes viime talven kolmekymppisiin (siis pakkasiin, en viittaa kenenkään synttäribileisiin). Mutta sen vähän yli kakskymppisen (edelleen kyseessä lämpötila) lisäksi puhalsi sellainen ihana viima, joka tuntui irrottavan naaman saranoiltaan. Etenkin kun koirien aamukusetus suuntautuu korkeahkolle mäelle, jossa tuulee vielä enemmän kuin siellä montun pohjalla!

Koska erityisesti Peräkammarin Poika palelee tassuistaan varsin herkästi, olin tietenkin asianmukaisesti pukenut kyseisen rekun tossuihin. Tämä johti siihen, että sillähän ei ollut kiire minnekään. Tyytyväisin mielin sukelteli hangessa hienossa talvimanttelissaan töppöset vilkkuen ja pysähtyi metrin välein haistelemaan milloin mitäkin viestejä.
Juniori puolestaan oli saanut vain manttelin päälleen koska se ei yleensä palele kintuistaan, joten tottakai se vinkui kylmäänsä jokainen koipi vuorotellen taivasta kohti sojottaen. Eli tossua jalkaan sillekin sitten.
Minä puolestani vinguin sitä, että naama meinasi irrota ja kaikesta niistämisestä rohtuneeseen nenään sattui ihan saatanasti! Todella nautinnollista ulkoilua.


Lounastunnilla piipahdin pikaisesti ulkona vain todetakseni, että ei keli ainakaan ollut lämmennyt. Ehkä jopa päinvastoin, tuuli oli yltynyt! 
Eikö voitaisi sopia, että tämä talvi oli tässä? Hitto vie, ei minulla ole mitään naparetkeilyvarusteita ja jos sattuisi olemaan jotain vanhoja, niin eiväthän ne mahdu päälle. Miksei läski lämmitä? Kai siitäkin pitäisi jotain hyötyä olla. Ja miksi joka päivä saa muistutuksen siitä, että ei pidä talvesta. Mä ha-luu-uu-uun kesän ja vähän äkkiä!


Toivottavasti sääennuste on kerrankin oikeassa ja ensi viikolla lauhtuu. 
Sittenhän sitä voisi mennä vaikka hiihtämään. Tulisi sekin vitutuksen aihe hoidettua ja taas olisi blogiin kirjoitettavaa. ;)

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Jäähyväiset

Mummeli-koira lähti sitten paremmille paimennusmaille, jossa ei tarvitse pelätä, ahdistua, tuntea kipua tai miettiä missä on ja miksi.

Miltei 12 vuotta kuljimme yhdessä iloiten ja välillä vähän surrenkin.
Sydämeni tilalla on tällä hetkellä möykky, joka toivottavasti sulaa lämpimiksi muistoiksi. Mummeli oli koira jonka kaltaista toista tuskin tapaan. Ihan omaa laatuaan. Kerron tarinoita sitten joskus kun itku ei enää kurista kurkkua eivätkä kyyneleet valu poskille.

Onneksi eläinlääkärini on empaattinen, sympaattinen ja ihana totuuden torvi. Hänen kanssaan asia tuli puitua niin hyvin etukäteen, että ei tarvinnut ihan vuolaasti niagarana vollottaa vastaanotolla.
Siippakin oli hyvin urhea kun lupautui mukaani ja pystyi kohtaamaan tilanteen jonka tiesin olevan hänelle äärimmäisen vaikea.

Nuppi turvoksissa

Siis päänuppi. Kuinka paljon voi ihmisen päässä olla räkää? Siis niistää saa joka kolmas minuutti ja aina vaan riittää. Ehkä sieltä tulee kohta se viimeinenkin aivosolu pihalle...

Tämä tuntuu olevan kovin ärjyä tautia, joka onkin jo levinnyt laajalle. No, jos nyt oikein punnitsen vaihtoehtoja tämän tai sen liikkeellä olevan vatsataudin välillä, niin kallistun kyllä tämän räkimisen puoleen. Oksentaminen yhtä aikaa pöntöllä istumisen kanssa ei ole koskaan kuulunut suosikkipuuhiini...

Luulenpa, että kaiken maailman myyntimies-huikkasilla ja puhelinkaupustelijoilla on jokin kuudes aisti, jonka perusteella osaavat soittaa silloin kun "asiakas" on kykenemätön järjelliseen ajatteluun. Kaikenlaiset lehtikauppiaiden numerot olen yrittänyt listata puhelimeni estolistalle, mutta eipä ole tullut mieleeni, että sinne pitäisi laittaa sähköyhtiötkin.

Minulle soitti sähkökauppias X, joka oli jostain päätellyt, että olen varmasti innostunut vihreistä arvoista ja ekologisuudesta. Hetken kelasin, että "mitä vittua" kunnes tajusin, että ehkä yhteystiedot on kaivettu jostain koiraharrastuksen piiristä. Suomessahan kennelmaailman kattojärjestö kerää lisärahaa myymällä jäsentensä osoitetietoja kaikenlaisille kaupustelijoille. Useinmiten ne ovat autokauppiaita (Osta nyt nääääääiiiinnn iso pakettiauto kun sulla on nooooiiinnn monta koiraa), jotka onneksi lähestyvät vain paperisten esitteiden kautta. Varmaankin siitä syystä, että autosta pitää aina nähdä kuva. ;)


No niin, takaisin asiaan. Todellakin sähkökauppias kyseli siis kaikki vakiokysymykset sähköyhtiöiden kilpailuttamisesta jne. Yritin väistellä ensin sanomalla, että Siippa hoitaa kaikki tällaiset jutut. Toisin sanoen yritin heittäytyä tyhmäksi pikkuvaimoksi. Tämä taisi vaan myyntitykkiä innostaa, arveli kai minun olevan helppoa riistaa.
Seuraavaksi sanoin olevani kerskakuluttuja, joka yrittää jättää mahdollisimman suuren hiilijalanjäljen, mutta ei sekään lannistanut tyyppiä.

Kaupitteli siis minulle ympäristöystävällistä tuulisähköä, mutta vasta-argumentit häneltä sitten loppuivatkin kun kysyin, että mistäs minä voin tietää, että juuri meidän pistorasiasta sitten tulee sitä tuulisähköä jos naapuri on tilannut ihan "tavallista" sähköä. Ja mainitsin myös sen, että uhanalaisia merilintuja kuolee kun ne lentelevät siellä tuulipuistossa propelleja päin. Vaadin vastauksia ja todistelua, mutta kauppias alkoi perääntyä pikaisesti. Raukka ei varmaankaan tiennyt, että en ole päässyt moneen päivään uhoamaan mistään asiasta, joten hän oli varsin sopiva uhri. Mutta tosiaan, ei ollut varautunut vastailemaan vasta-argumentteihin. ;)

Luulenpa, että nämä ekotekosähköt on keksitty viherpiipertäjiä ja ekohippejä varten. Tiedättehän, niitä varten, jotka ovat päättäneet lastensa puolesta, että näistä tulee kasvissyöjiä jo siinä vaiheessa kun lapsi on vasta pilke isänsä silmäkulmassa. Niille kun vähän liputtaa kalliimpaa sähköä ekotekona, niin johan tekee kauppansa... Juu, eikä kannata provosoitua siellä. Kyllä minäkin kannatan ekologisuutta ja vihreitä arvoja järkevyyden rajoissa, mutta kuten olen ennenkin todennut, on fanaattisuus aina pahasta olipa asia mikä hyvänsä.


Todellisuudessa olemme Siipan kanssa todella laiskoja näissä kilpailutusjutuissa. Se on mukavuusalueemme ulkopuolella, vaikka Siippa välillä on vähän turhankin tarkan markan heppu. Tuttavapiiriimme kuuluu ihmisiä, jotka kilpailuttavat mm. vakuutukset kerran vuodessa. Vittu, mä en ainakaan jaksa. Katsotaan sitten jos hinnat pomppaavat katon läpi tai koemme äkillisen elintason laskun, jonka takia pitäisi ryhtyä vyötä kiristämään ja menoja karsimaan.